
Numero: 428
Ammatti: FM, palvelupäällikkö
Koulutus: Ylempi korkeakoulututkinto
Ikä: 61
Sukupuoli: Mies
Petri Kauppinen
FM, palvelupäällikkö - Oulu
Ylempi korkeakoulututkinto
Olen vuonna 1982 opintojen kautta oululaistunut FM, pääaineena tilastotiede. Opinnot veivät Oulun ja Rovaniemen yliopistoissa tutkimuksen ja myöhemmin Oulun yliopiston hallinnon tehtäviin. Lähes 18 vuoden yliopistouran jälkeen olin muutaman vuoden yrittäjänä. Vuosina 2004-2008 toimin vajaan viiden vuoden ajan Pudasjärven elinkeinojohtajana ja sittemmin seitsemän vuotta Sotkamon kunnanjohtajana. Nämä virkatehtävät antoivat kattavan näkemyksen kunnallishallintoon ja virkamiestyöhön. Nykyisessä tehtävässäni Hoivatilat Oyj:n palvelupäällikkönä olen jatkanut työtäni julkisten palveluiden parissa. Kehitän kunnille ja kaupungeille sekä hyvinvointialueille sote- ja sivistystoimialan kiinteistöhankkeita. Olen 61-vuotias neljän lapsen isä ja seitsemän lapsen lapsen ukki. Olemme olleet vaimoni kanssa avioliitossa 43 vuotta.
Minulle tärkeitä asioita kuntavaaleissa ovat yrittäjyys, elinvoima, kuntatalous sekä peruspalvelut ja ihmisten hyvinvointi. Kaupungin tapa toimia ratkaisee sen, miten se pärjää alati kovenevassa kilpailussa parhaista työnantajista ja yrityksistä. Hyvien ja kattavien peruspalvelujen järjestäminen kestävällä tavalla edellyttää kaupungilta toimenpiteitä ja onnistumista elin- ja toimintaympäristöjen kehittämisessä. Yksi tärkeimmistä välineistä on maapolitiikka ja kaavoitus. Mahdollistamalla investoinnit ja toimitilojen rakentaminen, kaupunki turvaa omaa tulevaisuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Tuleviin kuntavaaleihin olen valinnut iskulauseekseni: Kokemusta – Näkemystä – Näyttöjä.